Joukko maahanmuuttokriittisiksi itseään kutsuvia henkilöitä on viime kuukausina katsonut aiheelliseksi pyytää anteeksi. Viimeksi joulukuun alussa eräs perussuomalanen varakansanedustaja pahoitteli vastaanottokeskusrakennuksen tulipalosta kirjoittamaansa kommenttia "Rukouksiini on vastattu". "Monikulttuurisuuden painajaisella" kesällä hekumoinut kansanedustaja puolestaan vältti anteeksipyynnön eroamalla pariksi kuukaudeksi puolueesta.
Tällainen anteeksipyyntö on toimiva ja suhteellisen helppo keino selviytyä tilanteesta, johon on joutunut ehkä itsekontrollin pettäessä, ehkä harkitsemattomuuttaan, ehkä vallitsevan mielipideilmapiirin virheellisen arvioinnin tuloksena — tai pyrkimyksestä testata tuota ilmapiiriä. Anteeksipyytäjän maine ja kunnia eivät kärsi tämän henkilökohtaisen kannattajien keskuudessa, sillä heidän on helppo mieltää anteeksipyytäjä uhriksi, jonka puna-vihreä suvaitsevaisto tai sen kanssa liittoutunut media on ottanut tähtäimeensä.
Kannattajien mielestä anteeksipyytäjä ei ole lausunut mitään väärää. Hänen ainoa syntinsä on väärä ajoitus: liian varhain, kun ympäröivä maailma ei vielä ole kypsä viestille.
*****
Yhteiskunnallisen ilmapiirin koventuminen on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Kun mielipideilmasto vähitellen käy ankarammaksi, yhä kovemmat lausunnot mielletään luontevaksi osaksi ympäristöään, normaalipuheeksi. Jutta Urpilainen käytti SDP:n puheenjohtajana keväällä 2010 maahanmuuttajista puhuessaan sanontaa "maassa maan tavalla". Tämä koettiin ainakin mediassa turhan kovaksi kielenkäytöksi, varsinkin kun siihen osattiin yhdistää sanonnan loppuosa "tai maasta pois". Omasta mielestäni Urpilaisen sananvalinnat eivät tosin edes tuolloin viisi vuotta sitten olleet herättämänsä kohun arvoiset, mutta yhtä kaikki nykyään tuo sanonta on aivan normaali ja hyväksytty tapa luodata kysymystä turvapaikanhakijoista.
Ilmapiirin koventumista käsittelee myös Mari Kuukkanen runsas viikko sitten Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hän toteaa muukalaisvihan käyneen arkipäiväiseksi, luonnolliseksi ja hyväksytyksi. Sosiaalisessa mediassa esimerkiksi saatetaan mieltää jo sosiaalisesti täysin normaaliksi kannustaa joukkoja väkivaltaan turvapaikanhakijoita vastaan. Vielä muutama aika sitten tällainen vihapuhe tehtiin nimimerkin suojissa, mutta nykyään uskaltaa vihdoin esiintyä omalla nimellä, on jo aiemmin todettu. Kuukkanen on havainnut myös uudisilmaisun maahantunkeutuja yleistyneen tarkoitettaessa maahantulijoita.
Uusiin olosuhteisiin tottuu salavihkaa, kunhan muutos on riittävän hidas. Esimerkiksi Hitlerin hallinnolla oli jo ennen toista maailmansotaa yli kuusi vuotta aikaa hiljalleen kiristää ruuvia vuoden 1933 valmiiksi kärjistyneestä tilanteesta. Kristalliyön raakuus 1938 olisi varmasti vaikkapa kolme vuotta aiemmin toteutettuna herättänyt aivan toisenlaisen reagoinnin kansassa. (Tottuminen tarkoittaa myös tottumista pelkoon.)
Entä jos kohua vuoden 2015 "maahanmuuttokriitikkojen" lausunnoista ei olisi syntynyt?
Toisaalta näiden poliittikkojen ei tällöin olisi tarvinnut alentua anteeksipyyntöön, joutua selittelemään sanomisiaan parhain päin. Ihmiset saisivat elää "väärässä" käsityksessä, että varakansanedustaja oikeasti oli rukoillut vastaanottokeskusten tuhoutumisia. Toisaalta se olisi kertonut, että ilmapiiri on jo Suomessa riittävän raaka hyväksyäkseen tuollaiset mielipiteet. Ilmapuntari ei reagoinut — on helppo jatkaa eteenpäin kohti entistä raaempaa yhteiskuntaa, askel askeleelta.
Ilmapiirin koventumista käsittelee myös Mari Kuukkanen runsas viikko sitten Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hän toteaa muukalaisvihan käyneen arkipäiväiseksi, luonnolliseksi ja hyväksytyksi. Sosiaalisessa mediassa esimerkiksi saatetaan mieltää jo sosiaalisesti täysin normaaliksi kannustaa joukkoja väkivaltaan turvapaikanhakijoita vastaan. Vielä muutama aika sitten tällainen vihapuhe tehtiin nimimerkin suojissa, mutta nykyään uskaltaa vihdoin esiintyä omalla nimellä, on jo aiemmin todettu. Kuukkanen on havainnut myös uudisilmaisun maahantunkeutuja yleistyneen tarkoitettaessa maahantulijoita.
Uusiin olosuhteisiin tottuu salavihkaa, kunhan muutos on riittävän hidas. Esimerkiksi Hitlerin hallinnolla oli jo ennen toista maailmansotaa yli kuusi vuotta aikaa hiljalleen kiristää ruuvia vuoden 1933 valmiiksi kärjistyneestä tilanteesta. Kristalliyön raakuus 1938 olisi varmasti vaikkapa kolme vuotta aiemmin toteutettuna herättänyt aivan toisenlaisen reagoinnin kansassa. (Tottuminen tarkoittaa myös tottumista pelkoon.)
*****
Entä jos kohua vuoden 2015 "maahanmuuttokriitikkojen" lausunnoista ei olisi syntynyt?
Toisaalta näiden poliittikkojen ei tällöin olisi tarvinnut alentua anteeksipyyntöön, joutua selittelemään sanomisiaan parhain päin. Ihmiset saisivat elää "väärässä" käsityksessä, että varakansanedustaja oikeasti oli rukoillut vastaanottokeskusten tuhoutumisia. Toisaalta se olisi kertonut, että ilmapiiri on jo Suomessa riittävän raaka hyväksyäkseen tuollaiset mielipiteet. Ilmapuntari ei reagoinut — on helppo jatkaa eteenpäin kohti entistä raaempaa yhteiskuntaa, askel askeleelta.
*****
PS. Kansanedustaja Olli Immoselle maamme häviö toisessa maailmansodassa on varmasti iloinen asia: Suomi sai luovuttaa Viipurin kosmopoliittisen, monikulttuurisen painajaisen ryssän taakaksi.
Kirjoita, Derrickus, joku kirjoitus monikulttuurisuudesta.
VastaaPoistaMinä satuin kuuntelemaan jokunen kuukausi sitten aamuhartauden, jossa puhuja kertoi oleskelustaan Jerusalemin kaupungissa. Hän kuvaili sitä, miten eri kansallisuuksia tai uskontoja edustaneet ihmiset erottuivat kaupungin katukuvassa. Eri ryhmiin kuuluvat ihmiset elivät samassa kaupungissa, mutta toisistaan erillisissä joukoissa. Puhujan mukaan se oli aitoa monikulttuurisuutta. Se mitä Suomessa monikulttuurisuudella ymmärretään, taitaakin siis oikeastaan olla kansainvälisyyttä? Jos on monta kulttuuria, eikö se tarkoita, että kukin kulttuuri on vahvasti omanlaisensa ja elää omaa erillistä elämäänsä. Mikäli eri kulttuurien rajat hämärtyvät ja viimein menettävät merkityksensä, ei kyse kai enää olekaan monikulttuurisuudesta vaan juuri siitä mitä on totuttu nimittämään "kansojen sulatusuuniksi"?
Kyllä minä edelleenkin suhtaudun maahanmuuttoon kriittisesti. Se ettei valtaväestölle aiheudu ongelmia, ei välttämättä tarkoita, etteikö maahanmuuttajille aiheutuisi ongelmia uuteen kulttuuriin sopeutumisessa, ilmaston erilaisuudessa, yksinäisyydessä, juurettomuudessa. Maahanmuutto on hyppy tuntemattomaan, se ei ole mikään pikkujuttu maahanmuuttajalle.
Mitä sinä ymmärrät monikulttuurisuudella? Miten se sinun mielestäsi ilmenee?
Kommenttisi on valitettavasti joutunut odottamaan vastaustaan useita päiviä, mistä saitkin informaatiota toisaalla muutama päivä sitten. Koska kommenttikenttä hyväksyy korkeintaan 4 096 merkkiä sisältävän tekstin, muokkaan vastaukseni kokonaan uudeksi blogikirjoitukseksi. Vierastan kuitenkin - oli se sitten irrationaalista tai vielä enemmän irrationaalista - niin kovasti "orpotekstejä", joilla ei ole lainkaan seuranaan saman kuukauden alle niputtuvia blogitekstejä, että kirjoitus ilmestyy vasta huomisiltana keskiyön jälkeen, kun lokakuu on vaihtunut marraskuuksi.
PoistaSaatoin vastaukseni blogikirjoitusmuotoon vasta tänä iltana. Suorana vastauksena tässä kommenttikentässä se tietenkin olisi myös vastannut suoremmin; blogikirjoitusta täytyy lukea enemmän löytääkseen antamani vastaukset.
PoistaAamuhartauden pitäjän tavasta määritellä monikulttuurisuus olisin tarvinnut enemmän informaatiota, mikä ilmenee ainakin rivien välissä blogikirjoituksessakin. Pidän mahdollisena sellaistakin tulkintaa, että hän on harjoittanut yksityistä nojatuolianalyysia ja sen kautta päätynyt tulokseen, että koska monikulttuurisuus on yhtä kuin monien kulttuurien rinnakkainolo, toteutuu monikulttuurisuus parhaiten ja aidoiten juuri kuvatun kaltaisessa järjestelyssä - konkreettisesti. Muitakin tulkintoja tietenkin löytyy. Joka tapauksessa noin ehdoton monikulttuurisuuden määrittely vaikuttaa liian kapealta, jotta siitä olisi käyttökelpoiseksi työkaluksi kaikkiin niihin keskusteluihin, joissa sitä on käytetty.
Monikulttuurisuus ymmärretään toki Suomessa usein tavoin, mihin blogikirjoituksessanikin viittaan. Ja eri käyttöyhteydet jopa vaativat erilaiset monikulttuurisuuden määritelmät, joten tällaisen termin täytyy perustavasta kiinteydestään (solidisuus) huolimatta olla riittävän joustava.
Monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden rinnastukseesi en oikein päässyt sisään. Koska oli vaikea sovittaa asiaa käsittelevää osiota osaksi blogikirjoitusta, koetan vastata muutamalla sanalla tässä:
Monikulttuurisuudella ja kansainvälisyydellä on tietty yhteys, mutta nähdäkseni ne on melko vaivatonta erottaa toisistaan. Kansainvälisyydessä toinen (tai molemmat) on periaatteellisesti ajatellen aina tietyllä tavalla vieras, ja hän pystyy vapautumaan esimerkiksi mahdollisesta konfliktitilanteesta hyvin kevyesti palaamalla yksinkertaisesti kotiinsa. Sen sijaan monikulttuurisuus sijoittuu ympäristöön, joka on kummallekin osapuolelle tavalla tai toisella koti. Monikulttuurisuus avaa siis ihmisille paljon suuremman haasteen kuin kansainvälisyys.
Kiitokset vastauksistasi ja blogitekstistäsi!
PoistaKommentoin nyt vain lyhyesti kommenttiasi. Voi olla että valitsin epäsopivan sanan "kansainvälisyys" kuvaamaan sitä mitä minä arvelen ihmisten usein käsittävän monikulttuurisuudella. Tarkoitan sitä, että mikäli ihmisillä on keskenään erivärinen iho ja erilaiset hiukset ja he ovat kotoisin maailman eri kolkilta, mutta kaikilla on siniset farkut, kaikki kuuntelevat samanlaista musiikkia ja ajattelevat asioista suunnilleen samalla tavalla, ei kyseessä ole monikulttuurisuus vaan länsimainen monokulttuuri, johon vain ottavat osaa monenlaiset ihmiset. Nimitin sitä kansainvälisyydeksi, koska siinä on mukana ihmisiä monista kansoista. Varmaankin olin väärässä nimityksen valinnassa, mutta oma kantani ei kirjoitustesi myötä juuri muuttunut.
Ehkä on parempi jatkaa tästä siinä monikulttuurisuutta käsittelevän kirjoituksesi kommenttiosastossa? Nyt minulla on vielä vähän oma projekti kesken, marraskuun seitsemännen jälkeen jo väljeneepi.
Olemme jatkaneet keskustelua toisaalla.
Poista