2. Maltti

Pariisin terrori-iskusta alkaa olla kuukausi. Tapaus on näkynyt niin mediassa kuin politiikassakin rajummin kuin yksikään aiempi islamistinen isku, joka on kohdistunut Eurooppaan. Tämä siitä huolimatta, että jotkin aiemmat operaatiot ovat keränneet jopa Pariisia enemmän kuolonuhreja: näin kävi Madridin paikallisjunasabotaasissa jo 11 vuotta sitten.

Tämä isku onnistui vihdoin dramatisoimaan ilmapiiriä riittävästi. Ensimmäisenä eurooppalaisena iskuna sitä voi seurauksiltaan verrata Yhdysvaltain syyskuun 11. päivän, islamistien operaatioista tunnetuimman, välittömiin seurauksiin.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush reagoi syyskuussa 2001 nopeasti ja näkyvästi. Ensijärkytyksen hälvettyä hän julisti maan olevan sodassa terrorismia vastaan ja aloitti monia muitakin kauaskantoisia toimia. Bushin lausunnot herättivät eurooppalaisittain tyrmistystä, erityisesti hänen vaadittuaan muita valtioita valitsemaan puolensa uudessa tilanteessa.

Pariisin iskujen jälkeiset Ranskan presidentin reaktiot vertautuvat varsin pitkälti amerikkalaiskollegan reaktioihin. Hollande julisti Ranskan olevan sodassa ja kostavan terroristeille. Vastaavaa kohua kuin 14 vuotta sitten ei kuitenkaan esimerkiksi Suomessa ole herännyt. Me nähtävästi samastumme liikaa. Koska olemme eurooppalaisia ja Pariisi on monen mielestä lähellä, meillä ei ole samaa ulkopuolisen tarkkailijan asemaa Ranskaan kuin on Yhdysvaltoihin. "Eurooppalainen solidaarisuuskin" yhteisessä eurooppalaisessa pöydässä varmasti estää kyseenalaistamasta maan ensireaktioita murhenäytelmään.

Mutta onko Hollanden reaktio järkevin mahdollinen?

En pyri vähättelemään Ranskan yli käynyttä järkytystä, kun vertaan Hollanden reaktiota tyypillisen koulupojan reaktioon alakoulun välitunnilla: jotain ikävää on sattunut, mihin automaattinen reaktio on etsiä syyllinen ja kostaa tälle. Tällainen luo vastakkainasettelua ja vihaa tilanteessa, jossa Ranskan itsensä kannalta — sisäpoliittisesti — saattaisi viisainta olla pyrkiä luomaan ensisijaisesti tilaa avoimelle ja aidolle suremiselle. Nyt surukin saa koston epätarkoituksenmukaisen muodon.

Myös perinteiset, reflektoimattomat asenteet tukevat Hollanden välitöntä reagointia. Hän osoittaa toimillaan päättäväisyyttä kriisissä. On miehistä pystyä toimimaan välittömästi. Tällainen tekee hyvää presidentin kansansuosiollekin.

Etsiä syyllinen ja kostaa... Tällainen automatisoitu reagointi ei anna kansalaiselle mahdollisuutta jäsentää tapahtunutta terveellä tavalla. Kaikki eivät suinkaan pysty omin voimin tajuamaan, että jokainen islaminuskoinen ei ole terroristi. Hollanden velvollisuus kansakunnan johtajana olisi tarjota esimerkkiä siitä, miten ajatella ja toimia tässä tilanteessa. Kansa jakautuu entisestään, kun vastakkainasettelua ei pyritä ehkäisemään. Tämä näkyy hyvin Ranskan viikonlopun aluevaalissa, jossa äärioikeisto on monin paikoin saanut yli 40 prosentin kannatuksen. Erityisesti maan islaminuskoinen väestö joutuu kärsimään sabotaasin seurauksista.

Suomessakin jotkin "maahanmuuttokriittiset" voimat käyvät omaa terrorismin vastaista sotaansa esimerkiksi heittelemällä palopommeja vastaanottokeskuksiin.

*****

Ilmeistä lienee, että Isistä ei pysty taltuttamaan ilman voimakeinoja. Siinä mielessä Ranskan välitöntä sotatoimien kiristämistä Lähi-idässä — Ranskan ulkopolitiikkaa — ei pitäne tuomita.

Maltti ja reflektio olisivat tässä tilanteessa kuitenkin hyvin tärkeitä, jotta koston ja väkivallan jatkuvasta kierteestä jossain vaiheessa lopulta päästäisiin eroon. Jos läntinen maailma ei pysty arvioimaan myös omaa toimintaansa aidon kriittisesti ja näkemään rooliaan islamismiterrorismin leimaamassa maailmassa puolueettomasti, vastakkainasettelu säilyy ja uusia terrorijärjestöjä syntyy entisten tilalle. Esimerkiksi Maailmanpankin pääekonomisti Kaushik Basu on esittänyt viime viikkoina tämänsuuntaisia ajatuksia.

Millä tavalla islamilainen maailma näkee lännen? Tästä aiheesta ei nähtävästi vielä ole kirjoitettu suurta kirjaa tai käyty suurta keskustelua. Lännen tulisi olla valmis äärimmillään jopa perinpohjaiseen itsekäsityksen muuttamiseen. Valkoisen miehen pitäisi jaksaa tulkita taakkansa aivan uudella tavalla.

Itsekritiikin velvollisuus on jopa ensisijaisesti lännellä, sillä länsi vallitsee edelleen koko nykymaailmaa monin tavoin. Lännen ylivaltaa muihin kulttuureihin pidettäneen kaikkialla ilmeisenä. Varsinainen kolonialismin aikakausi on ohi, mutta kolonialistiset kuviot eivät vielä ole täysin purkautuneet. Toisen kulttuurin edustaja näkee "länsimaisen hapatuksen" toisin kuin länsimainen itse.

Selvää lienee, että monella terroristilla on vääristynyt kuva lännestä, jos monista muistakin asioista. Tämä ei sulje pois sitä tosiasiaa, että niin kauan kuin terrorismi nähdään lännessä yksipuolisesti pelkästään ulkoa tulevana häiriönä, tilanne ei voine oikeasti korjaantua. Vain todellinen vuoropuhelu ja keskinäisen ymmärryksen hakeminen lännen ja idän välillä pystyvät kohentamaan asetelmaa. Kysymys ei ole hyvän ja pahan välisestä taistelusta vaan tragediasta, joka jatkuu niin pitkään kuin länsi ei osaa tulkita viestiä, jota terrorismi perimmiltään välittää.

*****

Isisin perimmäisistä motiiveista iskeä Eurooppaan on esitetty useita tulkintoja. Ilmeisenä on pidetty, että tarkoitus on provosoida Eurooppaa. Siinä myös on onnistuttu, kuten havaittavissa.

Päättäjät todella tarvitsivat malttia ja kaukonäköistä viisautta, joka ulottuu välittömästi kuohuvien tunnemyrskyjen jälkeiseen aikaan. Menneisyydestä, esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä hetkistä, löytyisi oppia monenlaisiin tilanteisiin. Historiankirjoitus on todennut, että tuolloisten voittajavaltojen sanelema rauhansopimus kohteli aivan liian ankarasti hävinnyttä Saksaa. Kohtuuton Versailles'n rauha oli omiaan nostamaan Hitlerin kansallissosialistien kaltaisia ääriliikkeitä, minkä myöhemmät sukupolvet saivat kokea karvaasti.

Pitemmälle näkeviäkin päättäjiä voittajavalloissa tuolloin oli. Uransa nousua vielä odottava Winston Churchill ehdotti yhtenä harvoista poliitikoista, että Britannia lähettäisi avustuslaivueen Saksaan osoituksena yhteenkuuluvuudesta sodassa kärsinyttä kansaa kohtaan. Päättäjistä liian moni kuitenkin vastusti ajatusta.

Minkä verran enemmän voittajien olisi tarvinnut ymmärtää saksalaista, jotta natseilta puolitoista vuosikymmentä myöhemmin olisi puuttunut riittävä kannatus vallankaappauksensa tueksi?

Churchillin esimerkkiä, pyrkimystä maailman eheyttämiseen, eivät ainakaan edusta aikamme ääriliikkeet, eivät eurooppalaiset kansalliset rintamat tai Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Donald Trump. He ovat samalla asialla kuin Isis: vastakkainasettelua kärjistämässä.