lauantai 12. marraskuuta 2016

8. Poru

Donald Trump nousee tammikuussa Yhdysvaltain presidentiksi. Uskon tottuneeni ajatukseen jo keskiviikkoaamun mittaan, kun kokonaiskuva vaalituloksesta hiljalleen alkoi karttua.

Pillipiipari. (Kate Greenaway, 1888.)
Surua minussa varsinaisesti on herännyt vain kerran: kun tajusin, että Hillary Clinton keräsi vaalissa runsaamman äänisaaliin kuin vastustajansa – tuoreimpien päivitystietojen mukaan lähes 600 000 ääntä enemmän kuin Trump. Käytössä oleva vaalimatematiikka kerää kuitenkin valitsijamiehiä, ei puoltoääniä, joten republikaanien ehdokkaan voitto on selvä.

Seuraavaksi muistin, että vuoden 2000 vaalissakaan 16 vuotta sitten eniten kannatusääniä kerännyt ehdokas ei tullut valituksi. Tuolloin Al Goren saalis oli yli puoli miljoonaa ääntä suurempi kuin George Bush nuoremman. Suruni muuttui tilapäiseksi vihaisuudeksi, kun tajusin, että kummallakin kerralla kakkoseksi jäi demokraattien ehdokas republikaanien ehdokkaan eduksi.

Yhdysvaltalainen presidentinvaalimatematiikka on tuottanut historiansa mittaan kaikkiaan neljä kertaa tappion äänestäjien ykkösuosikille.

*****

Uskoakseni maailma olisi nyt valoisampi paikka, jos todellinen voittaja myös olisi noussut presidentin virkaan tammikuussa 2001. Gore olisi osannut reagoida pitkänäköisemmin esimerkiksi syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin. Seuraukset eivät olisi olleet yhtä kohtalokkaat kuin Bush nuoremman "terrorisminvastaisella sodalla".

Suurlähettiläs Hannu Mäntyvaara tarjoaa Kanava-lehdessä 5/2016 ilmestyneessä artikkelissaan sen helposti hyväksyttävän arvion, että ainakin Kennedystä lähtien demokraatteja edustaneet presidentit ovat olleet republikaaniverrokeitaan valistuneempia toimijoita, poikkeuksena reflektiivinen George Bush vanhempi.

Suomalaisten "maahanmuuttokriitikoiden" sympatiat ovat kai melko yksimielisesti republikaanien puolella ja voimakkaasti demokraatteja vastaan. Syy tähän lienee selvä: koska demokraatit ovat republikaaneja keskimäärin valistuneempia. Jotkin "maahanmuuttokriitikoidemme" teksteistä ovat otaksuakseni jopa jonkinasteisia plagiaatteja kaikkein äärioikestolaisimpien ja nurkkapatrioottisimpien republikaaniteoreetikoiden englanninkielisistä teksteistä. Suomalaisen ääriaineksen virikkeellinen kytkös Yhdysvaltoihin lienee merkittävä; Ku Klux Klan ei suinkaan ole ainoa valtameren takaa rantautunut yllyke.

"Maahanmuuttokriitikoiden" mielipiteistä lainkaan huolimatta en malta olla heittämättä, että luullakseni esimerkiksi republikaanien Jeb Bush – enemmän isäänsä kuin suoranuottiseen isoonveljensä tullut – olisi silti ollut Hillary Clintonia parempi valinta astumaan maansa korkeimpaan virkaan ensi tammikuussa. Clintonin ja Trumpin kilpailutilannetta ei liene aivan väärin heuristisesti verrata tilanteeseen, jossa Suomessa presidentinvaalin toisella kierroksella vastakkain olisivat Paavo Väyrynen ja Jussi Halla-aho. Äänestäisin luonnollisesti Väyrystä.

*****

Tiistain vaalin jälkeen Clintonin pettyneet kannattajat ovat järjestäneet Yhdysvalloissa monia mielenilmaisuja, jotka eivät kaikki suinkaan ole sujuneet täysin rauhanomaisesti. Miten pahasti yhteiskuntarauha olisikaan järkkynyt heti näinä ensi päivinä, jos Trumpin kiihottuneet kannattajat eivät olisikaan saaneet messiastaan valtaistuimelle?

Nykyhetken Yhdysvallat on pahasti kahtia jakautunut valtio. Tätä kehityssäiettä kampanjoiva Trump käytti puolentoista vuoden ajan härskisti hyväkseen. Vastuuttomalla agiteerauksellaan ja yllytyksellään vihaan hän on saattanut suuret joukot kiehuvaan tilaan, sekä kiihkeissä kannattajissaan että häntä syvästi halveksivissa vastapuolen edustajissa.

Nyt tärkeää kuitenkin olisi nimenomaan maltti ja katuojaan jo joissain analyyseissa potkitun järjen palauttaminen tunteen sijaan ohjaavaksi valoksi. Paasikivi saisi nousta haudastaan ja hakeutua Clintonia tukeneiden mielenilmaisijoiden keskuuteen lausumaan voimakkaasti murtavalla englannillaan: "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen." Demokraattinen vaali nosti Trumpin presidentiksi tuleviksi neljäksi vuodeksi. Surkaa surunne hiljaisuudessa ja alkakaa sitten valmistautua edessä odottaviin hetkiin.

*****

Ehkä todella on jopa parhaaksi itse maalle, että Trump voitti.

Ensinnäkin se suunnaton uhka yhteiskuntarauhalle, jonka nimenomaan tämän ehdokkaan kiihkoisat kannattajat olisivat muodostaneet, on nyt automaattisesti purkautunut. (Takaviikkojen uhkailuistaan huolimatta jopa Trump itse näyttää hyväksyneen vaalin tuloksen...)

Toiseksi Trump ei presidenttinä pääse enää puhaltamaan enempää ilmaa kuplaansa. Hän astuu vastuulliseen virkaan, mikä on populistille myrkkyä, kun edesvastuuton oppositiosta huutelu ei enää ole mahdollista. Nyt Trump joutuu vastaamaan "vaalilupauksistaan". Pidän toivoa voimakkaasti herättävänä sitä, että hän jo tässä vaiheessa on alkanut purkaa niitä esimerkiksi uudenlaisilla lausunnoilla Obamacaren kohtalosta. Laumat joutuvat kauhukseen todistamaan vaalien jälkeen uudelleensyntyneen Feeniks Trumpin.

Tietenkin Trumpin voiton mahdollinen siunauksellisuus nojaa paradoksiin, siihen että eliminoitiin röyhkeä koulukiusaaja korottamasta enää uhkauksiaan. Ainakin muulle maailmalle vaalitulos sen sijaan huokuu voimakkaammin pahoja aavistuksia.

*****

Entä jos Yhdysvaltain vaali olisi päättynyt päinvastaisesti: Clinton olisi valittu presidentiksi vaikkapa 60,3 miljoonalla äänellä Trumpin 60,8 miljoonaa ääntä vastaan? Trumpin laumojen poru olisi tietenkin noussut suunnattomaksi, uusiin sfääreihin! Valkoisesta talostaan karkuun joutunut Obamakin olisi saanut tuta enemmän pelkoa kuin järkyttynyttä pettymystä ja huolta.

Vastuullisemmat joutuvat aina tavalla tai toisella kantamaan populisteja käsivarsillaan. Esimerkiksi Clintonin tukiryhmässä ei tuloksen selvittyä suinkaan ole kyseenalaistettu demokraattisen vaalin tulosta.

Jotain vastaavaa liittyy Suomenkin vuoden 2015 eduskuntavaaliin. Kokoomus sai tuolloin 16 000 ääntä enemmän kuin perussuomalaiset, mutta silti vaalimatematiikka soi perussuomalaisille yhden kansaedustajan enemmän.

Jos vaalimatematiikka olisikin koetellut kaltoin kokoomuksen sijaan perussuomalaisia, olisi puolue takuulla Timo Soinin johdolla nostanut hirveän porun siitä, kuinka vaalijärjestelmäkin sortaa heitä. Vaikken kuulukaan kokoomusmentaliteetin suurimpiin suosijoihin, totean, etten ole kuullut vallitsevasta asiantilasta vastaavia kokoomusprotesteja lainkaan. Sen sijaan Soini on puolentoista vuoden aikana retostellut perussuomalaisia "toiseksi suosituimpana puolueena" sellaisinkin sanamuodoin, jotka eivät kestä tosiasioiden todistusta. Perussuomalaisen Maria Tolppasen SDP:hen loikkaamisen jälkeen leveä suu pitäisi osata pitää entistä supummassa, jotta totuutta ei loukattaisi, kun voimasuhteet edustajapaikoissa ovat nyt tasan 37–37.

Populisteilla on varaa sellaiseen mihin ei muilla: suuri osa heidän kannattajistaan on itsekeskeisyydessään niin kyvyttömiä itsekritiikkiin, että itsesäälisellä uhrimentaliteetilla herkuttelu saattaa toimia jopa parhaana argumenttina populistien ohjekirjassa.

1 kommentti:

  1. Suomessa on käytössä D'Hondtin menetelmä.

    VastaaPoista