tiistai 1. marraskuuta 2016

5. Monikulttuurisuus

Villa Topos on pysytellyt vaiti yli kymmenen kuukauden ajan. Vaikenemisen syistä kirjoitan myöhemmin, aikanaan.

Jo suunnilleen vuoden verran tämä blogi on elänyt ajatusteni taustalla. Lähtökohtana ja keskipisteenä on se suuri ongelma, joka suomalaiselle yhteiskunnalle on syntynyt pakolaiskysymyksen ympärille. Lukijaa saattaa ehkä yllättää, että olen päätynyt ajatukseen ongelman vahvasta kytköksestä lukutaidon ja lukutaidottomuuden ongelmaan. Viittaan lukutaidolla normaalisti miellettyä huomattavasti laajempaan ja vaativampaan taitoon, joka on vahvasti kytköksissä muun muassa itsekriittisiin taitoihin. Toivottavasti suhteellisen pian ilmestyy joukko tekstejä, jotka valottavat ajatustani pakolaiskysymyksen ja lukutaidon keskinäisestä kohtalonyhteydestä.

*****

Viikko sitten sain kommentin, jonka kirjoittaja pyysi minua valottamaan käsitystäni monikulttuurisuudesta. Termi monikulttuurisuus löytyy jopa blogini informaatiolaatikosta, joten kommentti koskee mitä ilmeisimmin hyvin keskeistä termiä! Alkuvuodesta luin pari rasismia ja rasismin määrittelyä koskevaa teosta, mutta nyt syksyllä kommentin jälkeen tajusin, etten ole miettinyt monikulttuurisuuden käsitettä syvemmin juuri lainkaan.

Kaavailuissani ei ole ollut kirjoittaa erillistä määrittelevää tekstiä 'mitä on monikulttuurisuus?', kuten ei ole ollut kirjoittaa määrittelevää tekstiä 'mitä on rasismi?'. Asioista voi usein puhua tarvitsematta erikseen auki kirjoitettua määritelmää edes keskeisistä käsitteistä. Pyrkimys määritellä esimerkiksi monikulttuurisuuden käsite syvemmin ei silti suinkaan ole hyödytöntä, päinvastoin, kunhan määrittelypyrkimys lähestyy ilmiötä mielekkäissä yhteyksissä. Muutoin pyrkimys uhkaa sortua mutkikkaaksi saivarteluksi. Täytyy muistaa ennen kaikkea se, että monikulttuurisuus viittaa hyvin monisyiseen ja hyvin moniin suuntiin avautuvaan ilmiöön.

Tarkoitukseni oli vastata kommentoijan kommenttiin omalla kommentilla, mutta blogialustan kommenttikenttä näyttää hyväksyvän korkeintaan 4 096 merkkiä sisältävät tekstit. En halunnut pilkkoa vastaustani katkelmasarjaksi, joten muokkasin sen täksi blogikirjoitukseksi. Monikulttuurisuuden käsitteen avaaminen tällä tavalla on syrjäaskel blogi-ideani varsinaisesta suuresta juonesta, joten uskoakseni lukija voi halutessaan ohittaa tämän tekstin suuremmitta menetyksittä.

Rajaan monikulttuurisuuden nyt nimenomaan pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyväksi tekijäksi. Ilmeistä lienee, että monikulttuurisuudesta on esitetty monta vakavasti otettavaa määritelmää, jotka saattavat olla keskenään jopa ristiriitaisia. En ole lainkaan tutustunut tähän kirjallisuuteen, mikä luonnollisesti rajoittaa kirjoittamani kompetenssia.

*****

Monikulttuurisuus näyttäytyy tietynlaisena vastakohtana yhtenäiskulttuurille, yhtenäiskulttuurisuudelle. Esimerkiksi suomalainen yhteiskunta kokonaisuutena miellettynä lienee mielekästä nähdä yhtenäiskulttuurina ainakin aivan viime vuosikymmeniin asti. Tarpeeksi vieraiden kulttuurien läsnäolo tarpeeksi painavana vaikuttaakseen tarpeeksi yhteiskuntaan on viime aikoihin asti ollut liian vähäinen. Esimerkiksi suhteellisen laajat piirit ovat harrastaneet ulkomaanturismia jo vuosikymmenien ajan, mutta lienee mielekkäintä nähdä tämä vain välähdyksiksi muista kulttuureista ja kansainvälisyydestä.

Toisaalta läpi uuden ajan Suomessa on aina elänyt (suomen)ruotsalainen vähemmistö. Esimerkiksi kirjallisuudenhistoriaa omakohtaisesti tunteville ei voi jäädä epäselväksi se, että ilman tätä suomenruotsalaista vähemmistöä kirjallisuutemme kokonaisuus olisi huomattavasti köyhempi. Todistusaineistoa riittää. Ruotsinkieliset Edith Södergran, Elmer Diktonius ja muut avantgardistit toivat modernismin maamme lyriikkaan vuosikymmeniä ennen kuin se sai kunnolla tulta suomenkielisellä puolella. Vaikka suomen- ja ruotsinkielisen kulttuurin keskinäinen vuoropuhelu – ilmeisen monikulttuurinen ilmiö – on kiistatta tuottanut lisäarvoa maallemme, ero kahden kulttuurin välillä on kuitenkin suht vähäinen, "kesy".

*****

Sana monikulttuurisuus sellaisenaan saa jotkut kiihotuksen tilaan. Esimerkiksi kun kansanedustaja puhuu “painajaisesta nimeltä monikulttuurisuus”, on selvää, että monikulttuurisuus on hänelle automaattisesti vastustettava ilmiö. Jotkut puolestaan näkevät monikulttuurisuuden päinvastaisesti aina myönteisenä – he idealisoivat monikulttuurisuuden ajatuksen. Tällaisissa tilanteissa on kyseessä termin poliittinen määrittely, monikulttuurisuuden käsitteen politisointi.

Lähtökohtaisesti on kuitenkin tärkeää nähdä monikulttuurisuus perustaltaan kiihkottoman kuvailevaksi termiksi: se kuvaa tilannetta, jossa kaksi erilaista kulttuuria päätyy läheiseen kosketukseen keskenään ja reagoi tähän tilanteeseen tavalla tai toisella.

Parhaassa tapauksessa monikulttuurisuus rikastaa yhteistä kulttuurista pääomaa. Lienee niin, että ilman riittävän monikulttuurista vuoropuhelua joitain korkeimpia kulttuurisia saavutuksia ei ole edes mahdollista saavuttaa, mitä todistaa monikulttuuristen suurkaupunkien rooli uusien ajatusten kehtona historiassa. Sen sijaan yhteisö, joka asettuu vastustamaan kaikkia monikulttuurisuuden itujakin, on omiaan rikastumisen sijaan typistymään. Esimerkeiksi käyvät reaalisosialismin aikainen Albania, nykyinen Pohjois-Korea ja aikamme nationalistien vaalima unelma "vahvasta ja urheasta" suomalaisesta lintukodosta, jonka saattamiseksi toteen on viime kuukausina nostatettu myös suomenruotsalaiseen kansanosaan kohdistuvia vainoja.

Monikulttuurisuutta kategorisesti vastustavassa ajattelussa lienee taustalla muun muassa oppimiskyvyttömyyttä, pelkoa uutta ja tuntematonta kohtaan sekä luuloa, että paluu entiseen muka ehkäisisi nykyhetkessä havaittavat rappautumisilmiöt.

Tietenkin monikulttuurinen asetelma voi tuottaa myös paljon epäsuotuisaa ja epätoivottavaa, jopa tuhoisaa. Esimerkiksi Göteborgin nykyinen kurjistuminen liittynee hyvin vahvasti siihen, että kantaväestön ja maahanmuuttajien välinen vuoropuhelu on epäonnistunut. Monikulttuurinen tilanne tarjoaa siis mahdollisuuksia sekä hyvään että pahaan. Puhun mielelläni monikulttuurisuuden haasteesta. Edessämme on nyt hirveän suuret haasteet, kuten kehitys muutamana viime vuotena Suomessa on osoittanut.

*****

Viikon takainen kommentoijani kertoo radioesitelmöijästä, joka kuvaa kokemuksiaan Jerusalemissa: eri kansallisuuksien ja uskontojen edustajat jakavat yhteisen julkisen tilan mutta elävät silti täysin toisistaan erillään. Aamuhartausesitelmöitsijän mukaan kuvatun kaltainen erillisyys nimenomaan on aitoa monikulttuurisuutta.

Oma käsitykseni monikulttuurisuudesta poikkeaa radiopuhujan käsityksestä: käsitykseeni liittyy ainakin periaatteellisella tasolla, optiona, keskinäinen vuorovaikutus ja vuoropuhelu. (Toisaalta kyseessä saattaa olla siitä, että esitelmöijä ja minä puhumme eri monikulttuurisuuksista – määrittelemme sanan eri tavoin.) Jerusalemin erilliset ryhmät eivät siis käy vuoropuhelua millään foorumilla? Onko puhuja jopa sitä mieltä, että vakavampi, perustavanlaatuinen vuoropuhelu tarkoittaa aidosta monikulttuurisuudesta luopumista?

Tietenkin Jerusalemin mallin mukainen käytäntö saattaa olla hyvin tarkoituksenmukainen, jos sillä vältetään esimerkiksi riski juutalaisten ja muslimien välisten konfliktien syttymisestä jokapäiväisessä arjessa. "Sinä elät tavallasi, minä elän tavallani. Me hyväksymme vallitsevan tilan – status quon – molemminpuolisesti, ja sen merkiksi kunnioitamme näkymätöntä rajaa ryhmiemme välillä."

Voisiko tuota mallia tavalla tai toisella soveltaa Euroopan lisääntyvän muslimiyhteisön ja kantaväestön välille? Järjettömänä kuitenkin pitäisin pidättäytymistä kaikista vuoropuhelun foorumeista. Tutkimukset esimerkiksi kertovat myös, että kommunikaation välttäminen lähipiirin erilaisten ihmisryhmien välillä on omiaan lisäämään kyräilevää epäluulon ilmapiiriä.

Esimerkiksi Euroopan maat ovat ratkaisseet monikulttuurisuuden haasteen omalla kohdallaan eri tavoin. Kannattaako suosia oman kulttuurin kielen elävää ylläpitoa valtaväestön kielen nopean oppimisen ohessa, vai pitäisikö tulijat sulauttaa mahdollisimman tehokkaasti uuteen kotimaahansa? Pohjimmiltaan on kysymys yksilön identiteetistä ja hänen ihmisoikeuksistaan sekä yksilöllisten oikeuksiensa rajoista.

Onnistunut monikulttuurinen vuorovaikutus ei riistä kummaltakaan mitään arvokasta, päinvastoin. Vähimmäisvaatimuksiin tällaisessa kanssakäymisessä kuuluu, ettei kumpikaan osapuolista pyri alistamaan toista. Esimerkiksi vuoropuhelu Lähi-idän kulttuurin edustajien kanssa saattaisi auttaa luontevan yhteisöllisyydentunteen menettänyttä länsimaista ihmistä vapautumaan erillisyyden ja yksinäisyyden taakastaan. Tällainen ei tarkoita oman kulttuurin ominaislaadun vesittymmistä vaan päinvastoin sen käymistä entistä mielekkäämmäksi.

Toisaalta maahanmuuttajan vastaanottavalla yhteiskunnalla on oikeus asettaa tiettyjä vaatimuksia tulijoilleen. Vaatimus "maassa maan tavalla" ei ole automaattisesti kohtuuton.

*****

Uusin laaja pakolaisaalto alkoi runsas vuosi sitten.

Pakolaisella on valittavinaan vain huonoja vaihtoehtoja. Entiseen kotiin ei voi jäädä, ja edes siedettävän uuden kodin löytymisen eteen saattaa nousta suuria esteitä. Muuttajamassoihin soluttautuneet jihadistit tekevät todellisten pakolaisten tulevaisuudennäkymät Euroopassa vielä toivottomammiksi. Pakolaisaalto on aiheuttanut kiistämättömiä ongelmia myös kantaväestölle, sekä välittömästi että välillisesti.

Kysymys ei ole mistään pikkujutusta kenellekään osapuolista.

Tulevaisuudessa pakolaisuus esimerkiksi Lähi-idästä luultavimmin vain lisääntyy, merkittävänä aiheuttajana arvattavasti myös ilmastonmuutos, josta seuraa pahimmillaan jopa laajamittainen kansainvaellus. Tulevaisuus asettanee siis entistä suurempia vaatimuksia Euroopalle. Miten vastata näihin vaatimuksiin moraalisesti kestävästi?

Jotta päätyisimme mahdollisimman onnistuneeseen tulokseen, tarvitsemme viisaita ratkaisuja hyvin moniin hyvin vaikeisiin monikulttuurisuuden haasteisiin.

Kirjallisuutta
  • Kenan Malik: Monikulttuurisuus, Niin & näin, 2016. (Multiculturalism and its Discontents, 2014.)
  • Kulttuurien kohtaamisia arjessa, artikkelikokoelma, Vastapaino, 2011.
  • Kosmopoliittisuus, monikulttuurisuus, kansainvälisyys. Kulttuurihistoriallisia näkökulmia, artikkelikokoelma, Turun yliopisto, 2013. 

10 kommenttia:

  1. Tämän tekstisi alkuosa on minusta oikein mielenkiintoinen. Loppua kohti ehkä sanottava yksipuolistuu jotekin.

    Lukutaidosta tulee pelottavasti mieleen se aika tavallinen näkemys, jossa eri mieltä oleva ei vain ole vielä ymmärtänyt asiaa tai sitten hänen ymmärryksensä ei siihen riitäkään. Tällainen näkökanta avaa varsin lohduttomat näköalat erilaisuuden hyväksymiselle, joka olisi varmaankin lähtökohta toimivaan monikulttuuriseen vuorovaikutukseen pyrittäessä? Toivottavasti olen käsittänyt väärin sen mihin lukutaidolla viittaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On erilaisia tekstejä. Jossain ympäristössä saatetaan puhua todellisista asioista, jopa polttavan tärkeistä, omaa uhrivalmiutta koettelevista, jossain toisessa ympäristössä kirjoituksen tavoitteena taas saattaa olla vain tavalla tai toisella viihdyttää tai toimia kiinnostavana ajankuluna oman elämänsä keskipisteenä elävälle lukijalle.

      Kirjoitan toisaalla sinulle osoitetussa vastauskommentissani: "Suorana vastauksena tässä kommenttikentässä se [vastaukseni] tietenkin olisi myös vastannut suoremmin; blogikirjoitusta täytyy lukea enemmän löytääkseen antamani vastaukset." Tämä blogikirjoitukseni, joka jakaantuu kuuteen tähtirivin jaettuun osioon, on todetusti enemmän tai vähemmän epäkiitollinen sekoitus blogikirjoitusta ja riittävään kattavuuteen pyrkivää vastausta juuri sinun kommenttiisi.

      Voisit halutessasi pohtia erityisesti kahden viimeisen osion roolia: miten pitkälle ne palvelevat itse blogikirjoitusta, ja miten pitkälle niissä on ensisijaisesti vastausta sinulle? Avuksi saattaisi olla erikseen verrata viikon takaisen kommenttisi ilmaisuja joihinkin blogikirjoitukseni lopun ilmaisuihin.

      Poista
    2. Tarkoitat varmaankin, että monikulttuurisuus merkitsee sinulle kielipelien pelaamista. Minä arvostan itse enemmän suoraa puhetta.

      Poista
    3. Villa Toposissa pyrin kirjoittamaan tärkeistä asioista - itseäni paljon tärkeämmistä. Blogin kommenttialue on osa blogia, joten senkin perusteella ihmiset tekevät enemmän tai vähemmän perusteltuja päätelmiä arvioidessaan blogin painoarvoa. Siksi olisi tärkeää, että tämän vasta aluillaan olevan blogin tasosta ei aiheetta syntyisi tietynlaisia käsityksiä kommenttialueen perusteella.

      Kahden päivän takainen, 14-sanainen kommenttisi on niin täysin edeltävään kommenttiini ja muuhun kontekstiin liittymätön, että palkinnoksesi ("Minä arvostan itse enemmän suoraa puhetta.") sanon lopulta jotain aivan suoraan - riippumatta siitä, miten sinun mielesi suoraan puheeseen todellisesti suhtautuu.

      On totta, etten ole vuosien mittaan vastannut lukuisiin kommenttilausuntoihisi suoraan: milloin vain olen nähnyt mahdolliseksi, olen pyrkinyt suhtautumaan kohteliaisuudella ja diplomatialla moniin omahyväisen itsekritiikittömiin ja realiteeteista vähät välittäviin lausuntoihisi. Itse asiassa halu päästä eroon tuollaisista kommenteistasi oli yksi taustasyistä päättää Villa Dee -blogi muutama vuosi sitten.

      Mielestäni olen kuluneen viikon aikana toiminut hyvin kohteliaasti, kun olen pyrkinyt suhteellisen laajasti vastaamaan monikulttuurisuutta koskevaan kysymykseesi ja yrittänyt hyväntahtoisesti päätellä, mitä tarkoitat huolimattomilla ilmaisuillasi. Toteamuksellesi "kielipelien pelaamisesta" en löydä tässä mitään tolkullista merkitystä, joten minun yksinkertaisesti ei pidä haaskata siihen enää enempää kallista aikaani ja energiaani.

      Mene itseesi ja häpeä, sikäli kuin sinulla henkisiä välineitä todellisessa maailmassa sellaiseen on.

      Poista
    4. Luin ylläolevan kommenttisi vasta tänä aamuna, joten nyt vasta siihen vastaan.

      Olen pahoillani siitä, että olen tuottanut sinulle mielipahaa. Se ei ole ollut tarkoitukseni. Kun tiedän miten suivaannuttavia kommenttini ovat sinusta olleet, lupaan etten jatkossa enää vieraile blogissasi enkä siten tietenkään esitä kommentteja. Jos haluat, voit poistaa kommenttini tästä ja siitä aikaisemmastakin blogistasi.

      Et lainkaan loukannut minua ylläolevalla kommentillasi. Itse asiassa se tuntui vain raikastavan ilmaa. Olen siitä sinulle kiitollinen. Nyt voin keskittyä seuraamaan niitä blogeja, joissa en kenties ole niin suurena mielharmina. Minun pitäisi oikeastaan tiedustella asiaa seuraamieni blogien pitäjiltä.

      Hyvää jatkoa sinulle ja blogeillesi!

      Poista
    5. Olen tietenkin – sehän on selvää – surullinen tapahtumien kulusta: siitä, että jotkin asiat nousivat kuluneina päivinä niin terävinä esiin. Olen myös pyrkinyt itsekriittisesti pohtimaan, miten olisin voinut aiemmin toimia kaukonäköisemmin. Ikävää kokonaisuuden kannalta on myös se, että keskiviikkoaamuisessa vastauksessani jäi toinen puoli, se hyvä, kokonaan syrjään.

      Ensinnäkin on monia syitä minun olla iloinen siitä, että olet vuosien mittaan jaksanut seurata blogejani näin uskollisesti. Monet kommenttisi olen ottanut vastaan hyvin tervetulleina! Olen jo aiemmin kertonut sinulle, että pyrkimykseni kommenttialoitteissani esimerkiksi sinun blogissasi vieraillessani on ollut jättää kaikki puutteeksi näkemäni kokonaan ulkopuolelle (mm. siksi, että niiden syvä, vakava käsittely vaatisi paljon aikaa ja vaivaa) ja keskittyä neutraaliin tai mieluummin positiiviseen. Sinun täytyy nyt muistaa, että kaiken sanomani positiivisen olen sanonut vakavissani ja tarkoittaen, vaikka sinun joskus on ollut vaatimattomuuden puuskassa vaikea hyväksyä kaikkia kehujani. Useat tekstistäsi silloin tällöin pulpahtavat ainutlaatuiset ilmaisut esimerkiksi osoittavat oikeasti erinomaista ja korkealaatuista luovuutta, ja näitä ilmaisujasi ovat kiitelleet monet muutkin kommentoijasi.

      Toiseksi keskiviikkoaamun kommenttini tuntuu sinusta henkilökohtaisesti aivan varmasti leimaavan juuri sinua (jopa vain ja ainoastaan sinua). Mutta oikeasti näen monialla muualla aihetta paljon raskaampaan kritiikkiin: Viimeistään helmikuussa nostan Villa Topoksessa esiin Helsingin Sanomissa julkaistun tietokirjakritiikin viime joulukuulta. Arvostelija on lukenut hyvin tärkeän kirjan hyvin huolimattomasti, ja tuloksena on välinpitämättömän yliolkainen lehtikritiikki. Kriitikon oman lukutaidon ylimielinen yliarviointi toimi yhtenä syynä minun jättää tappiomielialaisesti tämä blogini hiljaisuuteen lähes vuoden ajaksi. Tuolle arvostelijalle oli kuitenkin maksettu lehtitekstistään käypä palkkio, ja tietääkseni hän tänä vuonna on saanut jopa tohtorin oppiarvon. Enemmän siis tulisi edellyttää.

      Olisin tietenkin iloinen, jos haluaisit enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurata Villa Toposta tulevaisuudessakin. Toivoakseni saattaisit löytää vastaisuudessa kirjoittamastani jotain omalta kannaltasi hyödylliseksi katsomaasi. Tuleva kirjoittamiseni myös lisäisi perspektiivisiäsi siitä, miten vähäinen sinulle vajaa viikko sitten kirjoittamani "synti" oikeasti onkaan suhteessa joidenkin muiden ajatteluun ja käytökseen joillain muilla areenoilla. Ja kyllähän sinä hallitset monta kommentointitapaakin! Tärkeää on vain muistaa, ettei sinun tarvitse olettaa, että toivoisin kommentointia vain kommentoinnin vuoksi. Mutta jokin asia kirjoituksessani voi tuntua sinusta jopa tärkeältä kommentoida! Haasteellisiksi olen mieltänyt nimenomaan ne kommenttisi, joissa esität "heittona"(?) tietyn vastamielipiteesi, jonka tueksi ja josta keskustelemiseksi tarvittaisiin mielestäni melko laaja perusteluiden ja vastaperusteluiden arsenaali. – Yksi liian vähälle huomiolle vuosien mittaan jäänyt seikka on aivan varmasti se, että me kaksi olemme kovin erilaiset ja pidämme erilaisia asioita tärkeinä. (JATKUU)

      Poista
    6. (JATKUU)
      Ja aihetta totaaliseen kommentointihistorian uudelleenarviointiin synkissä ennakkoajatuksissa sinulla ei luonnollisestikaan liene, kuten kumpikin hyvin tiedämme. Todetusti monet kommenttisi ovat olleet hyvin tervetulleita minullekin. Tämä Villa Topos pyrkii selkeästi olemaan "asiablogi", kun taas kolmen vuoden takaisen Villa Deen oli varmasti helpompi mieltää kirjablogien ympäristöön kuuluvaksi. Olen huomannut, että monet kirjabloggarin identiteettiinsä tyytyväiset pyrkivät ylläpitämään enemmän "oloilublogia" kuin "asiablogia". Jo vuosia sitten sinun tapasi kommentoida niissä näyttäytyi silmissäni kovasti edukseen, kun useille muille kommentointi on – vertauskuvallisesti – jopa pelkkää interjektioiden heittelyä. Sinun kommenteistasi sen sijaan tavallisesti näkee, että olet henkilökohtaisuudella (vastakohtana kliiniselle kertakäyttöteflonille) oikeasti paneutunut kommentin lahjoittamiseen kirjoittajalle, mikä ansaitsee kaiken kiitoksen.

      Sitten jotain, mitä olen uumoillut vuosien mittaan: Minusta tuntuu, että olet – mahdollisesti tiedostamattasi – tullut suunnanneeksi juuri minulle – mahdollisia syitä voi hakea eri suunnista – osoittamiisi blogikommentteihisi puoliksi kätkettyä kritiikkiä erilaisia eliittejä ja elitismejä vastaan. Jos tämä tuntemukseni pitää paikkansa, on varmaa, ettei tämä piirre voi toistua kaikille muille suuntaamissasi kommentoinneissa. On selvää, että monet eliitit ovat moraalittomia ja mahdollisesti kaikki elitismit psykologisesti vastenmielisiä, mutta toisaalta sana eliitti on myös saanut suotta negatiivisen merkityksen kaikissa käyttöyhtyksissään. Positiivisiakin "eliittejä" on olemassa, esimerkiksi moraalisesti puhtaita asiantuntijayhteisöjä, ja niihin päätymiseksi on täytynyt uhrata aikaansa ja tehdä todellisesti työtä. Tällaiseen "eliittiin" päätyminen ei kuitenkaan missään tapauksessa ole pätevä syy alkaa katsoa nenänvarttaan pitkin eliittiin kuulumattomia. Ja lisäksi eri ihmiset kuuluvat erilaisiin "eliitteihin".

      Jos haluat jotenkin vastata tähän uusimpaani, toivon sinun näkevän sen vaivan. Samalla kysyn: oletko halukas minun silloin tällöin vastaisuudessa jättävän merkkini sinun blogiisi? Ja kiireellisimpänä asiana tiedustelen: Miten sinä toivoisit toimittavan tähän blogiin kertyneiden kommenttien suhteen? Onko toiveesi esimerkiksi joidenkin kommenttien poistaminen?

      Poista
    7. Lisäys 38 tuntia sitten kirjoittamaani, miltei kaksi kommenttialustallista tilaa vieneeseen kommenttiin (8.11. klo 16.49 ja 16.53), jolla pyrin tarjoamaan sinulle lohdullisempaa näkökulmaa marraskuun 2. päivänä klo 8.19 virittämääsi aiheeseen:

      Saattaakseni marraskuun 8. päivän pitkän vastauskommenttini mahdollisimman nopeasti käyttöösi jouduin myllertämään tuon päivän aikataulujani – täysin sinun hyväksesi toimiakseni. Samoin ilmoitin sinulle heti henkilökohtaisesti tuosta uudesta viestistäni, jonka lukemista kehotin sinua kiirehtimään – täysin sinun hyväksesi toimiakseni, jotta häpeärangaistukseksi ehkä mieltämäsi kommentit voitaisiin halutessasi poistaa mahdollisimman pian blogin muiden lukijoiden silmiltä. (Ei ole vaikea huomata, ettet ole vieläkään ottanut käyttöösi kätevää toimintoa, jolla valitut kommentit ilmestyvät automaattisesti sähköpostiisi. Toiminnosta informoitiin sinua jo vuosia sitten.)

      Verkkotoimintojeni avulla sain selville, että luit kyllä kiirehtimiskehotukseni heti samana iltana ja että olet sen jälkeen puuhastellut muutakin blogimaailmassa. Kehotustani et kuitenkaan ole vielä noudattanut, niin kuin muka olisin sen turhaan ja suotta sinulle esittänyt.

      Tässä alkaa parin vuorokauden ikäinen armeliaisuudentunne ajan kuluessa rapista kylmien tosiasioiden puristuksessa. Olen tehnyt sinun asiassasi jo liikaakin sinun puolestasi. Sinun ei tarvitse vastata mistään, ei nähdä mitään vaivaa, ei tuntea itsekontollia, ei muuta kuin telmätä vain halujesi mukaan – aivan kuin olisit jokin muiden vastuille sysätty nynnynukke. Mielestäni hälytyskellojen kyllä pitäisi soida, ennen kuin esimerkiksi toimittaa Trump-kirjoitukseeni 7. marraskuuta jättämäsi kaltaisen kommentin, joka osoittaa, (1) ettet edes ole kunnolla lukenut kirjoitusta, jota olet kommentoivinasi, (2) ettet välitä edes perusteina toimivien faktojesi pitävyydestä ja (3) että argumentointisi syvempi analyysi paradoksaalisesti tapausesimerkkinä tukeekin lähinnä sitä mielipidettäni, jota olet kritisoivinasi.

      Kirjoitan vielä näinkin pitkästi, koska nynnyys ärsyttää minua suunnattomasti, kun olen siihen liian usein törmännyt. Nynnyys on moraalinen pahe, ei tietenkään suurin mahdollinen. Aristoteles kuvaa mahdollisesti myös nynnyyttä Nikomakhoksen etiikan kategorioissaan, tosin tietenkin toisella nimityksellä.

      Nynnyyttä on esimerkiksi kyvyttömyys vastata sanoistaan, ensin muille ja sitten ennen kaikkea itselleen. Kun kirjoitat: "Et lainkaan loukannut minua --", ja: "Olen siitä sinulle kiitollinen", niin miksi sitten et seurannut kiirehtimiskehotustani – edes osoituksena "kiitollisuudestasi"? Ja ennen kaikkea kun kirjoitat 2. marraskuuta: "Minä arvostan enemmän suoraa puhetta" (vastoin kuin eräät...), osoittaa jo seuraava hetki samassa kontekstissa tuonkin vain omahyväiseksi isotteluksi ja suunpieksennäksi.

      Nynny ei koskaan oikeasti mene itseensä eikä häpeä.

      Jossain vaiheessa varmaankin poistan 8. marraskuuta laatimani tarjouksen ja lohtunäkökulman sinua odottamasta kokonaan.

      Poista
  2. Ei ketjutyyppiä kannata sääliä. Vähän saa arvostelua niin se alkaa sössöttää ihme kielipeleistä ja suorasta puheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin etevästi 16 sanaan kiteytetty mielipide! Malliksi muille keskustelijoille, että mukaan mahtuvat silti myös perustelut, joita ilman mielipide tuppaa olemaan korkeintaan merkityksetöntä tyhjänpuhumista.

      Poista